Lehdessä sanottiin, että taas on joku äiti surmannut kaksi lasta. Ei ollut ensimmäinen kerta. Ja voisimpa lyödä vetoa, ettei viimeiseksikään tässä yhteiskunnassa jäänyt. Lehdessä myös otsikoitiin, että ”lapsensa surmannut äiti yleensä psyykkisesti vaikeasti häiriintynyt… Tekijä kärsii usein syvästä masennuksesta eikä ole syystä tai toisesta saanut sairauteensa hoitoa.”
Niimpäniin. Syystä tai toisesta. Olisikohan niin, että kun se avun saanti on tehty niin kovin vaikeaksi tässä yhteiskunnassa. Mihinkäs silloin pitää mennä, kun juuri NYT on se paha olo? Jos se ahdistus ja paha olo, tunne, että nyt olen umpikujassa, tuleekin juuri NYT. Ei virka-aikana, tai silloin kun jo ”hoitoa” saavalla ihmisellä on se aika varattuna. Tätä kyselin eräältä sosiaalialaa opiskelevalta kaverilta.
-Silloin pitää mennä päivystykseen. Mutta minkälaista apua siellä päivystyksessä sitten saa? Ei minkäänlaista. Ilmoittautumistiskin takana istuu elämäänsä kyllästynyt töykeä tantta, joka ei voi ymmärtää miksi sinne jonkun muka-ahdistuksen takia tullaan. Siis päivystykseen. Pitäisi varata virka-aikana aika lääkärille. Jos saat itsesi sinne usean tunnin jonotukseen puhuttua, huomaatkin, että lääkärinä on mukava setä suoraan turkista. ”Se otta paita pois, se pitä kuunnella keuhko.” Voiko omasta ahdistuksesta ja pahasta olosta jutella ihmiselle jonka kanssa ei löydy kunnollista yhteistä kieltä?
Yleensä eivät ota vakavasti, jos vaan menee ja sanoo, että nyt on paha olla, tarvitsen apua. Annetaan nappi naamaan ja käsketään kotiin nukkumaan. Jos haluaa, että otetaan vakavasti, pitää sanoa vakuuttavasti, että ”jos nyt en saa apua, kävelen tuosta ovesta ulos ja tapan itseni.” Sitten pääseekin vähintään kolmen päivän ”lomalle” lukittujen ovien sisäpuolelle. Jos kuitenkin kokee, että voisi elää muuten normaalisti vapaudessa, kunhan vain sillä hetkellä olisi joku joka kuuntelisi, niin tuskimpa oloa helpottaa ottaa päivystyksestä M1 lähete suoraan Yliopistolle.
Onhan sitä myös kaikenlaisia ”auttavia puhelimia”. Vaikkapa seurakunnalla. Ei nekään ole auki 24/7. Sitten jos varaat ajan, ja käyt säännöllisesti jonkun tätylin tai setukan kanssa juttelemassa, mutta siinäkään kun ei ole valinnanvaraa, että tuon kanssa haluaisin keskustella, mutta tuon en. Sitten siinä tuhlataan vähän molempien aikoja. Jos ei vaan yhteinen aaltopituus löydy. Jääkö muita vaihtoehtoja kuin kuormittaa läheisiä ja ystäviä, tai muutto toiselle paikkakunnalle, JOS siellä vaikka olisi henkilö jonka kanssa tulisi paremmin juttuun.
Yleensäkkin tuntuu, että tässä maassa tämmöiset ”latva B” tapaukset halutaan kaikessa hiljaisuudessa lakaista maton alle. Myös ihmisten asenne psyykkisiä sairauksia kohtaan, ”kerran hullu, aina hullu”, ei auta ketään puhumaan ongelmistaan. Käsittääkseni masennuskin on sairaus, kuten keuhkoputken tulehdus, siitä voi parantua. Ei sitä sitten loppuelämäänsä ole masentunut. Ja masennuksen hoitomuotojakin olisi ehkäpä syytä miettiä uudemman kerran. Menet lääkäriin, psykiatrille, virka-aikana, se teettää testin jossa sitten katsotaan, että onkos se asiakas oikeasti masentunut vai yrittääkö vaan kusettaa.
Sitten tohtori kirjoittelee hetken koneelle ja tulostaa nipun papereita. Reseptejä. Menehän apteekin kautta kotiin. Sen sijaan, että voisi purkaa itseään, ahdistusta, pahaa oloa, surua, jollekkin, silloin kun tämmöinen hetki tulee, että oikein tuntuu pahalta, pitää toimia kuten lääkäri sanoi, hakea lääkekaapista se Opamox purkki ja heittää nappi tauluun ja mennä nukkumaan paha olo pois.
Lääkkeitä määrätään, ja myydään kuin Sisu pastilleja K-kaupan karkkihyllyllä. Käytön valvonta sen sijaan on päin honkaa. Toiset näkevät tässä hyvän bisneksen, ja myyvät parin euron Zopinox purkin kadulla eteenpäin, hyvään hintaan. Herkästi määrätään lääkkeitä ”tuosta noin vaan”, selvittämättä mitä haittavaikutuksia niistä joillekkin voi olla. Sitten kun yksiksesi kotona kokeilet, ja nuppi sekoaakin lopullisesti, kuka ottaa vastuun? Toisia nämä lääkkeet eivät auta, sanotaan vaan, että mene kotiis ja syö näitä niin sinäkin voit paremmin. Silloin tulee tunne, että kukaan ei välitä, lääkäriinkään ei saa mennä. Sitten ihminen näkee ainoana ulospääsytienä syödä sen purkillisen ja nukahtaa… Viimeisen kerran…
lääkäri, lääkehoito, masennus, psykiatri, psykiatrinen sairaanhoito, terveydenhuolto, yhteiskunta
Lääkkeet, psykiatri, dkt. Vuoden käyny, vuoden vetäny nappei naamaan. Ystäväpiiri tukee ja auttaa. Pian hoidot loppuu. Pelottaa vähän miten käy ilman hoitoa sitten. Mutta tää on elämää. Pari vk sitten tajusin miten tää maailma toimii. Pakko alistuu kun ei oo vaihtoehtoja. On myös asioit joihin voi ite vaikuttaa, elämän mielekkyyteen.
Ihan loistava kirjoitus kyllä, oon samaa mieltä sun kanssa. Täyttä asiaa ja ihanaa kun uskalsit kirjottaa tälläseistä asiasta,joka on mun mielestä aika ”vaiettu” tässä yhteiskunnassa.