Kaveri tuossa pohdiskeli näin itsenäisyyspäivän kunniaksi, miltä tuntuisi olla linnanjuhlien kiintiöhomo. Empä osannut vastata, kun en ole kutsua kyseisiin bailuihin saanut, enkä myöskään ole ”kiintiö”. Siitä kuitenkin tuli mieleeni muutamia päiviä sitten käyty väittely kirkosta, uskonnosta ja raamatusta. Väittelyssä tulin siihen lopputulokseen, että kirkko noudattaa raamatun ”lakeja” hyvin valikoidusti. Esimerkiksi 3. Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Älä …
Lue kokonaan
Lehdessä sanottiin, että taas on joku äiti surmannut kaksi lasta. Ei ollut ensimmäinen kerta. Ja voisimpa lyödä vetoa, ettei viimeiseksikään tässä yhteiskunnassa jäänyt. Lehdessä myös otsikoitiin, että ”lapsensa surmannut äiti yleensä psyykkisesti vaikeasti häiriintynyt… Tekijä kärsii usein syvästä masennuksesta eikä ole syystä tai toisesta saanut sairauteensa hoitoa.” Niimpäniin. Syystä tai toisesta. Olisikohan niin, että kun …
Lue kokonaanlääkäri, lääkehoito, masennus, psykiatri, psykiatrinen sairaanhoito, terveydenhuolto, yhteiskunta
Yhteiskunnallisesti ja poliittisesti erittäin epäkorrekti blogi, joka sisältää seksuaalisesti kieroutunutta sekä rasistista tekstiä. Sohii kirjaimellisesti heppinsä ampiaispesään. Näyttää keskisormea kansanedustajille ja nyrkkiä neekereille. Näin ei saisi sanoa, se on hyvien tapojen vastaista ja rasistista. Mutta minullapas onkin sananvapaus! -Vai onko? Mielensä jälleen kerran pahoittanutta Tuomas Kyröä lainatakseni: ”…mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne …
Lue kokonaanalkoholismi, epäkorrekti, poliittinen, propaganda, rasismi, robinhoodismi, sananvapaus, seksi, sensurointi